Category: Liikunta

Piilari Ostoksilla & Mitä tapahtui minulle?

Pahoittelen tähän alkuu suuresti tätä pitkää kirjoitustaukoa, mutta minulla on siihen ihan pätevä selitys. Kyllä on, vannon sen!

Kerroin tulla kesäkuun puolella noita kokemuksia tuosta Helsinki City Run maratonista, ja sen jälkeen olen yrittänyt pitää yllä sen aikaista erittäin hyvää kuntoa. Tietenkin siinä kuitenkin kävi sitten silleen köpelösti, että kun olin kavereiden kanssa pelaamassa lentopalloa rannalla vielä elokuun lopulla, yksi virheaskel oli kohtalokas. Ihan tavallisesti tulin alas hypyltä pelissä, mutta oli se hiekka sitten jotenkin siinä muodossa että nilkka kääntyi vinoon ja venähti. Se on ollut kipeänä nyt jo reilun kuukauden, ja vasta nyt alkaa kunnolla helpottamaan. Tämä tarkoitti siis sitä, että liikunnat on jäänyt hyvin vähälle.

nilkkajaassa

He jotka kärsivät masennuksesta tietävät, että liikunta on erinomainen apu sitä vastaan. Voitte siis uskoa, että kun itsellänikin on noita masennuksen oireita ja taipumusta alkanut olemaan, että sitten kun ei pystynyt enään liikkumaan niin oli kuin olisi lääkityksen lopettanut. Paljon vanhoja oireita hyökkäsi suoraan takaisin, ja olo on ollut nyt viimeiset pari viikkoa henkisesti aika heikko. Vasta nytten kun on päässyt taas vähän liikkeelle enemmän, on nää masennuksen oireetkin alkanut viimein helpottaa ja tuntuu että jaksaa taas kirjoteillä tännekkin jotakin päivitystä.

Lyhykäisyydessään siis, loukkasin nilkkani. En pystytnyt liikkumaan. Alkoi masentaa. En kirjoitellut tänne mitään.

Nyt kuitenkin onneksi alkaa tämäkin ongelma viimein helpottaa, ja tuntuu että sitä alkaa taas pikku hiljaa palautua normaaliin tilaan. Täytyy kyllä sanoa, että en muistanutkaan miten suuri vaikutus tuolla liikunnallla oli tohon mielenterveyteen. Oon nyt monta vuotta jo liikkunut paljon, joten siitä on aikaa kun on ollut näin pitkään lähes ilman mitään liikuntaa. Silloin aikoinaan henkinen olo oli kyllä monesti heikko, ja selvästi se olisi vieläkin jos liikunnan lopettaisi.

Olkoon tämä siis oppina. Jos kärsit masennuksesta tai muuten sen oireista, kannattaa EHDOTTOMASTI liikkua mahdollisimman aktiivisesti. Liikunta on parasta lääkettä masennusta vastaan, tämä sen taas osoitti.

Mutta muissa asioissa sitten. Olen korjannut näköäni viimeinkin ostamalla itselleni ensimmäistä kertaa monitehopiilolinssit. Olen käyttänyt ihan perus piilareita nyt noin 2 vuoden ajan, mutta alkoi kyllä olla jo ongelmia jonkin aikaa tuon kaukonäön kanssa. Nyt kun oli aikaa liikunnalta jäänyt paljon yli, sain itseni viimeinkin raahattua tuonne optikolle, joka sitten määräsi minulle tuollaiset monitehopiilolinssit.

Monitehopiilarit on siis sellaset piilarit, jossa on eri vahvuudet eri kohdissa. Periaatteessa se vahvuus vaihtuu hiljalleen kun katseen siirtää yläviistosta alaviistoon. Katsomalla alaspän näkee siis parhaiten lukea ja lähelle, ja mitä ylemmäs katsoo sitä paremmin taas kauas. Toimii siis hyvin samalla tavalla kuin noi monitehosilmälasit, mutta vaan piilarien muodossa.

Samalla muuten tilasin piilolinssit netistä ensimmäistä kertaa, koska tollaset monitehopiilolinssit on kalliimpia kuin perus piilarit, jonka takia säästi kyllä ihan kunnolla rahaa kun tilasi netin kautta suoraan noi. Toi hintaero oli kyllä ihan merkittävä, noin 40 % joka ton hintasissa tuotteissa on jo iso ero.

Oon ollut nyt kyllä tosi tyytyväinen näihin uusiin linsseihin. Näkee paremmin kauas, ja nyt kun on oppinut katsomaan hieman alaviistoon, niin näkee lukeakin tosi hyvin. Elämänlaatu on siis taas osaltaan kohonnut, joka on aina hyvä asia :p

No muuten yritän tässä nyt sitten toipua tästä nilkkavaivasta vielä kokonaan, ja päästä takaisin tonne treenaamaan. Harmi kun on taas tullut toi lumi täälläkin maahan, niin täytyy alkaa siirtyä liikunnassakin hiljalleen tonne sisätiloihin. Ei oo ikinä niin kivaa sisällä kuin luonnossa.

 

Helsinki City Run Kokemuksia

14.5.2016 Helsinki City Runin lähtöviivalla seistessäni mietin, miksi vapaaehtoisesti kiusaan itseäni ilmoittautumalla näihin juoksutapahtumiin? Eihän se ihan tervejärkistä touhua ole? Yritimme ystäväni Tytin kanssa lohduttautua ajatuksella että ”parin tunnin päästä se on ohi” kun odoteltiin lähtöä sadetakit päällä, jännityksestä kankeina, epävarmoina omasta kunnosta ja toisaalta varmoina muiden kunnon ylivertaisuudesta. Mutta eipä mennyt kauaa lähtölaukauksesta kun kaikki epäilevät ajatukset kaikkosivat päästä ja huomio oli vain ja ainoastaan omassa suorituksessa. Olympiastadionilla maaliviivan ylityksen jälkeen olo oli kuin kolminkertaisella olympiavoittajalla!

Tuona lauantaina koitti siis kauan odotettu ja pelätty ”puolivälin krouvi” Helsinki City Runin puolimaraton. Omalta osaltani kello pysähtyi aikaan 02.02.40, harmittavasti piirun verran yli kahden tunnin. Toisaalta aika viime syksystä parani reilusti yli viidellä minuutilla, voinee siis olla tyytyväinen! Olo juoksun jälkeen oli yllättävän hyvä ja energinen vaikka tietysti väsynyt. Minulle tuo olo viesti hyviä signaaleita ajatellen syksyn maratonia. Paikat pysyivät ehjinä ja kivuttomina, mikä tuntui lähes lottovoitolta viime vuoden polven rasitusvamman jälkeen. Oli myös mahtava huomata juoksun aikana, miten hyvin jaksoin kannatella kroppaa loppuun asti ja pitää juoksuasennon hyvänä. Lankut ja pidot ovat menneet siis ilmeisen hyvin perille keskivartaloon!

Tapahtumana HCR oli valtava massatapahtuma yli 17 000 osallistujallaan mutta silti samalla yksilöllinen ja erittäin hyvin järjestetty. Juoksijat oli jaettu tavoiteaikojen perusteella 10 ryhmään, jotka lähtivät noin 15min välein. Minä lähdin kolmannessa ryhmässä numerolla 4493, 2000 muun juoksijan kanssa. Järjestelyt pelasivat koko matkan äärimmäisen hyvin. Reitti oli hyvin suunniteltu, eikä viimeistä kilometriä lukuun ottamatta juuri ruuhkaa ollut, huolto pelasi ja reitin varrella oli paljon iloisia ihmisiä kannustamassa ja tsemppaamassa tasapuolisesti kaikkia epävakaisesta säästä huolimatta. Muutaman ystävänkin bongasin reitin varrelta kannustamasta, josta sai hurjasti lisäenergiaa juoksuun.

Puolimaraton on rankka koettelemus keholle mutta vaatii myös kosolti henkistä kanttia. Helposti syyllistyn ajatteluun: en pysty, en jaksa, en osaa. Noidankehä on valmis! On vaikea ajatella järjellä ja unohtaa turhat paineet ja murheet, ja luottaa siihen että juoksu menee hyvin. Pieni jännitys tietysti kuuluu asiaan ja virittää kehon parhaaseen suoritukseensa mutta liika on liikaa (ja aivan turhaa).

Lähtökohtaisesti kuitenkin suurin osa juoksijoista juoksee vain omaksi ilokseen, ilman ”oikeita” paineita kilpailusta, elantomme ei riipu juoksun minuuttilukemasta tai meitä potkita ulos juoksuryhmistä vaikka aika ei olisi huippuluokkaa. Luomme itse omat peikkomme ja paineemme. Mitä sitten vaikkei ennätys paranisi aina joka juoksulla tai mitä sitten vaikka naapurin Matti juoksee sinua lujempaa? Pitää luottaa itseensä ja tehdä parhaansa mutta samalla terve kilpailuhenkisyys ja kunnianhimo auttavat parhaaseen lopputulokseen.

Lopputuloksesta ja loppuajasta huolimatta juoksu on yksi uusi kokemus lisää ja oppia juoksijalle. On tärkeä osata tuntea ja kuunnella omaa kroppaa ja löytää parhaat tavat valmistautua ja suorittaa juoksu. Lähtökohtaisesti en vielä ole kovin kokenut juoksija ja luonteeltani kova stressailija, joka tietysti vaikutti valmistautumiseeni. Juoksun alusviikolla yritin ajatella järjellä ja unohtaa turhat itse itselleni luomat paineet. Edes valmentaja-Mika ei luonut minulle paineita vaan neuvoi, ohjeisti ja rauhoitteli. Tein parhaani ja luotin siihen työhön, jota olen alkuvuoden aikana tehnyt ja nautin juoksusta. Pois turha stressaaminen ja panikointi!

Ja hyvinhän se lopulta meni! Fiilis juoksun jälkeen on parasta mitä tiedän, noina hetkinä muistan miksi juoksen ja miksi rakastan sitä.

Nyt hyvillä mielin katseet kohti kesä ja Helsinki City Marathonia!